Rauhaa ja rentoutumista

Mun on tällä hetkellä jostain syystä todella vaikea rentoutua. Siis silleen oikeesti. Paahdan välillä ihan tuhatta ja sataa ja rohmuan kalenterin täyteen kaikkea kivaa, kun en malta luopua mistään ja unohdan siinä sivussa ihan tyystin itseni. Välillä jopa ihan rentoa koti-iltaa viettäessäni saatan huomaamattani jännittää vähän yhtä sun toista lihasta ja sitten taas jos ihan tietoisesti yritän rentoutua, hengitellä syvään ja olla vaan, niin ei siitäkään mitään tule, koska en malta istua tarpeeksi pitkään paikoillani ajattelematta ja tekemättä mitään. Vähän on vaikea yhtälö, ja minun jos kenen kun nimenomaan pitäisi pystyä rentoutumaan vastapainoksi sille kaikelle positiiviselle ja negatiiviselle stressille ja tekemiselle, millä noin muuten olen täyttänyt elämäni.

Ei tarvitse siis ehkä sanoa erikseen, että uniongelmat vaivaavat yhä edelleen. Paljon sen eteen on jo tehty ja unen laatu on alkanut viime aikoina parantua, mutta yhäkin vaan edelleen heräilen aamuyöstä ja joskus klo 5-7 välillä uni sitten loppuu aina kuin seinään ja vaikka kuinka väsyttäisi, niin turha luulo, että sitä enää nukahtaa pystyisi. Kehon erityyppisiä (sekä henkisiä ja elimellisiä) stressitiloja onkin tässä nyt siis yritetty saada alaspäin ja viimeisimpänä testaukseen pääsi juuri hankkimani rentoutus-cd. Totesin, että kun en kerta muuten osaa vaan istua alas ja päästää irti, niin ehkä tämä tämmöinen ohjattu toiminta on sitten juuri minua varten. Ostin tällä viikolla netistä aika summanmutikassa löytämäni Deep inner stillness -rentoutusäänitteen ja toissa iltana aika oli vihdoin kypsä sen testaukseen. Nauhalla rauhallinen naisääni opastaa istumaan alas ja ensin vaan hengittelemään syvään ja rentouttamaan vuorotellen kaikki lihakset, minkä jälkeen lähdetään mielikuvaharjoittelun myötä sinne itse rentoutumismatkalle. Oli ihan mahtava kokemus, sain itseni niin lötköksi ja rennoksi siellä tarinan paratiisisaarella köllötellessäni ja laineen liplatusta kuunnellessani, että menin lopulta jo klo 21 nukkumaan, kun tuntui, etten vaan jaksa olla enää yhtään pidempään hereillä. Ja vaikka nauha kestikin 35 min, mikä alun perin tuntui melko pitkältä ajalta, niin lopulta aika kuitenkin meni kuin siivillä ja siihen tiettyyn rauhallisuuden tilaan päästyäni olisin mieluusti jatkanut vielä vaikka toisetkin puoli tuntia. Suosittelen siis ehdottomasti, jos tuntuu, että pieni paussi olisi joskus paikallaan eikä omatoiminen rentoutuminen oikein auta. Cd avasi minulle muutenkin ihan uuden ulottuvuuden, sain itseni niin rennoksi, että opin huomaamaan, kuinka jäykässä tilassa kehoni normaalisti on ja nyt minun on helpompi rentoutua jopa ilman sitä äänitettä, kun tiedän, minkälaiseen tilaan minun pitäisi päästä.

Aikainen lintu se...

Piti vaan tulla kertomaan, että musta sais joku isäntä varmaan kyllä aika hyvän emännän itelleen. Jos ei muuta, niin ainakin ruokahuolto pelaisi. Ja ei kyllä todellakaan siksi, että minnekään nyrkin ja hellan väliin olisin suostumassa, vaan ehkä enemmänkin siksi, että mulla alkaa olla jo aika pitkälle kehittyneitä nää mun näkemykset siitä, että minkälaista ruokaa haluan syödä, joten helpoimmalla pääsen, kun teen sen itse. Tai sitten pitäisi ainakin kouluttaa se isäntäparka aika pirun huolella. 

Tässä vielä toissa-aamun tuotoksia. Kun etukäteissuunnittelu kusee pahemman kerran, jääkaapista ei yhtenä aamuna enää löydykään mitään töihin vietävää evästä, eikä einesten ostaminen todellakaan ole mikään vaihtoehto, niin silloin ei auta muu kuin ruveta vielä ennen töihinlähtöä hommiin. Ei mennyt kuin puolisen tuntia ja mulla oli jo itsetehdyt kalkkunapullat ja höyrytetyistä lantuista valmistettu sose valmiina ja kuvanottohetkellä kello oli sentään vasta klo 6.34. Aikamoista emäntäaineista, eikö?!

Musiikkia ja mausteita

Tänään on ihan täydellinen puuhastelupäivä. Pitkästä aikaa saan nauttia niinkin harvinaisesta herkusta kuin täysin vapaasta viikonlopusta ilman minkäänlaisia sitoumuksia tai sovittuja tapaamisia. Olenkin nauttinut runsaasta vapaa-ajasta ja totaalisesta yksinolosta ihan täysin siemauksin.

Ja hei otin vihdoin ensimmäiset askeleet kohti joulumieltä! Se varsinainen joulufiilis kun siis edelleen antaa odotuttaa itseään, joten päätin ottaa ohjat omiin käsiin ja altistaa itseni joululle. Se kun siis ainakin noin teorian tasolla kuulostaa niin nerokkaalta ratkaisulta, että sen on melkeinpä pakko toimia. Eli olen siis soittanut tänään koko päivän joulumusiikkia - ja nonstoppina tietysti. On ne vaan niin nättejä kappaleita, kun niitä tälleen kerran vuodessa kuuntelee, mutta pakko myöntää, että kun lunta ei vielä ole ja ulkona näyttää ihan syksyltä, niin vähän hassultahan tämä joululaulujen kuunteleminen tietysti tuntuu.

Siinä kuunnellessa päädyin kuitenkin siivoamaan maustekaappiani, se kun on vähän sellanen murheenkryyni ja sekasotku, ja lopulta siinä siivotessa sainkin sitten suuremman luokan inspiraation tuunata maustepurkkini uuteen uskoon. Alla on ihan jopa todistusaineistoa valmiista tuotoksista. Pakko sanoa, että oli kyllä niin siistiä askarrella pitkästä aikaa, en muistanutkaan, että se noin kivaa voi olla. Ja ihan mahtavaa, kun vielä sai tehdä jotain oikeasti hyödyllistä, mikä tulee käyttöön. Siinä jos missä mieli lepäsi ja tuli heitettyä kaikki muut ajatukset narikkaan. Eli tuntuu joululta tai ei, niin jotain hyvää tästä altistusprojektista kuitenkin seurasi!

Näin hienoja tuli!

Talvi tulee!

Olen innokkaana koukkuunnuttanut itseni työmatkakävelyyn. En tosin välimatkalle koti-työpaikka, kuten loogisesti voisi ajatella, vaan sen sijaan olen ottanut tavaksi kävellä aina töiden jälkeen sen reilut kolmisen kilometriä töistä Kamppiin. Ihan kätsää, siinä saa nimittäin jo huomaamattaan aika kivasti raitista ilmaa, pää tyhjenee työasioista ja kotiin päästessä on kiva fiilis, kun päivä on koostunut muustakin kuin siitä tietokoneruudun tuijottamisesta.

Eilen kilometrejä kertyi sitäkin enemmän, kun tuon tavallisen lenkkini lisäksi käytiin vielä kaverin kanssa pyörähtämässä Töölönlahden ympäri. Voi kun siellä oli kaunista ja niin tunnelmallista, kun kuu mollotti taivaalla ja rakennuksetkin olivat niin söötisti tunnelmavalaistut. Siitä ei silti pääse mihinkään, että kylmä siellä oli! Mitenköhän tulen ikinä siitä itse talvesta selviämään, kun tässä ollaan taas jo heti sormet kohmeessa ensimmäisenä vähänkään pakkasta hipovana päivänä... Talvitakki ja pipo lämmittivät kyllä kummasti, mutta hanskoista ei juuri ollut suojaa näille herkästi kylmettyville sormilleni ja jalassa olleet syyskengätkin olisivat kenties voineet olla asteen verran lämpimämmät. No, kaikesta viisastuu ja ensi kerralla muistan taas paremmin. Ja eikös se nyt vähän jo kuulu asiaankin, että ainahan se talvi meidät yllättää. Ikinä ei koskaan muka osata odottaa, että se tulee - ja juuri silloin se sitten julmasti iskee.

Loppuilta menikin sitten mukavasti villasukat jalassa kotisohvalla löhöillen ja kohmeisia sormia kuumaa teekuppia vasten lämmitellen. Ihanaa, tervetuloa talvi!

Lanttu tekee joulun

Tein eilen niin ihanaa lanttumössykkää, että tuli ihan joulu mieleen! Ihmiskunnalle se toki on varsin merkityksetön fakta, mutta minulle henkilökohtaisesti jotain hyvinkin suurta ja merkittävää. Olin nimittäin ehtinyt vähän jo olla huolissani, kun ei vieläkään yhtään jouluta, vaikka eletään kuitenkin jo marraskuun puoliväliä. Minä kun vielä jokunen vuosi sitten aloitin joulun odottamisen ja (kanssaihmisten suureksi riemuksi myös) joululaulujen hoilottamisen jo lokakuussa. Eli joko olen tullut vanhaksi tai sitten tämä ihanan lämmin syksy on saanut sisäisen kelloni ihan sekaisin, koska en vaan millään kykene ymmärtämään, että joulu on ihan kohta.

Ja tässä vielä huisin vaativa resepti: höyrytä ainakin säkillinen lanttua, heitä tehosekoittimeen, lorauta joukkoon hitunen vettä, surrauta soseeksi ja NAUTI! Nyt kun vielä jaksaisi laittaa soimaan ehdottoman lempparijoululauluni, niin tunnelma olisi ehkä täydellinen.

Tupaan on nyt tultu

Huhhuijakkaa, no nyt on sitten tuparit vietetty. Tai tarkemmin sanottuna jo viikko sitten, mutta olin vaan liian kiireinen tullakseni raportoimaan niistä tänne. Kaikki meni hienosti ja oli ihan hirmuisen mukavat juhlat, vaikka ne itseltäni osittain vähän menivätkin ohi, kun hääräsin puolet ajasta keittiössä ja puolet juoksin päättömästi ympäri kämppää. Siitä tunnelmasta nautin kuitenkin täysin siemauksin ja aina välillä ehdin jopa hetken viihdyttää vieraitakin ja käydä kivoja keskusteluja. Olivatpahan muuten ekat juhlat, jotka ihan itse järjestin omassa kodissani noin isolle porukalle, hui.

Vaikka kaikki ilmeisesti näyttikin ulkoapäin hyvältä ja ruoka ja asunto saivat kehuja, niin voin kuitenkin - ihan näin meidän kesken - paljastaa, että kulisseissa ehti vähän jo kiehua. Meinasin nimittäin puoli vuorokautta ennen juhlia polttaa vahingossa koko kämpän maan tasalle, kun supertehokas uunini ystävällisesti poltti yhden piirakoistani täysin karrelle. Ohjeen mukainen paistoaika oli 10 minuuttia, mutta kämppä oli savusta harmaana jo viiden minuutin jälkeen. Tilanne oli onneksi vielä pelastettavissa perusteellisen tuuletuksen, moppauksen ja parin varapiirakan avulla, mutta kyllähän siinä tietysti vähän ehti jo hienoinen epätoivo iskeä päälle. Ja tilanteen kaoottisuuden oikein kruunasi se, kun pari tuntia ennen vieraiden tuloa huitaisin vielä tiskatessa kunnon terävän keittiöveitsen suoraan sormesta läpi. Lopputulos ei ollut mitään kovin kaunista katsottavaa eikä sovellu herkemmille, mutta elossa ollaan silti edelleen ja sormikin voi taas hyvin. Että semmoset tuparit. Mutta näinhän se on, että rapatessa roiskuu ja aina ei mee niinku Strömsössä, mutta pääasia, että lopputulos on hyvä ja vieraat viihtyvät!

Hyvän mielen ruokaa

Saiskohan näillä jo yhdet tuparit järjestettyä...? Ja jotta ei loppuisi kesken, niin kuvan ulkopuolelta todettakoon, että koko keittiö on tällä hetkellä yhtä suurta ruokaröykkiötä.

Äidille iso kiitos avusta ja pitkästä pinnasta.

Elämän pienet ilot

Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki, mitä tekee, onnistuu ja kaikki, mihin vähänkään onnistuu sormensa mukaan törkkäämään, muuttuu kullaksi. Minulla on tänään sellainen päivä. 

Ja siis ei, en ole voittanut lotossa, saanut gradua valmiiksi tai tehnyt muutenkaan mitään uutiskynnyksen ylittävää. Nämä elämän pienet onnistumiset koostuvat ihan muista asioista. Jonkun ulkopuolisen silmissä ehkä pienistä ja mitättömistä, mutta minulle ihan maailman tärkeimmistä. Syyslomasta, hyvin nukutusta yöstä, viime tipassa bussiin juoksemisesta, kiropraktikkokäynnistä, hieronnasta, Ruotsinmaalta saapuneesta iloa ja onnea tihkuvasta tekstiviestistä, neljästä ihan huippukeskustelusta ja yhdestä kahvitteluhetkestä hienon, hauskan ja mukavan miehen kanssa, niistä on tämä ihan paras päivä tehty. Ja vielä kun sain kuulla näyttäväni hyvältä ja hyvinvoivalta, niin sekös oikein kruunasi kaiken, koska juuri siltä minusta tuntuukin.