Jouluisia ajatuksia

Ja niin se joulu sitten mennä hujahti ohi, niin että hädin tuskin ehti huomata. Sen siitä kai sitten saa, kun ei osannut fiilistellä tulevaa joulunaikaa montaa viikkoa etukäteen, vaan vielä aattonakin joulurauhan julistusta kuunnellessa oli mielessä päällimmäisenä epäusko, että tässäkö se joulu nyt sitten vai on. Ei nyt tietysti pidä ymmärtää väärin, jouluni oli mitä ihanin, se vaan tuli vähän varkain, sujahti eteeni nurkan takaa ja yllätti.

Tänä vuonna leijuivat itse asiassa kaikki joulukatastrofin ainekset ilmassa. Kaikki olisi voinut mennä pieleen. Onneksi ei mennyt. Minä nimittäin heräsin aatonaaton aamuna huonoon oloon ja kummalliseen väsymykseen. Touhusin kuitenkin tavalliseen tapaan ja yritin saada kaikkia viime hetken paniikkilistalle unohtuneita tehtäviä tehdyiksi. Luulin vain olevani väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen, mutta koska en piristynyt vielä monen tunnin jälkeenkään, vaan väsyin päinvastoin aina vain enemmän, niin tajusin lopulta ottaa kuumemittarin kauniiseen käteen. Ja löytyihän sieltä se syy sille kummalliselle olotilalle: kuumetta 37,6 astetta. Sen lisäksi kun vielä vatsakin oli totaalisen sekaisin enkä oikein saanut syödyksi mitään, niin jätin lopulta hommat kesken, keittiön kaaokseen, puolivalmiit ruokatuotokset pöydälle pilaantumaan ja suunnistin väsyneenä sohvalle viltin alle. Tässäkö tämä joulu nyt sitten minun osaltani olisi? Ei onneksi sentään. Iltaa kohden olo vielä vähän huononi ja oli aika lötkö fiilis, kun mikään ruoka tai juoma ei pysynyt sisällä, mutta se kannatti ilmeisesti kärsiä, koska aattoaamuna herättyäni olin taas terve ja kunnossa. Siis väsynyt ja voipunut totta kai, mutta olo oli muuten normaali ja kuumekin kadonnut. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin ja pääsin lopulta joulupöytään.

Mullahan periaatteessa piti olla aika selvät sävelet sen suhteen, mitä haluan jouluna syödä, mutta koska tämä on kuitenkin elämää eikä mitään tietentahtoista kurjuudessa kieriskelyä, niin tein lopulta muutamia kompromisseja, koska olin juuri sopivasti ennen joulua saanut luvan ryhtyä testailemaan eri ruoka-aineita. Söin suklaata, maistelin muutaman siemauksen viiniä, join pari lasia glögiä ja osa syömästäni ruoasta oli väkevyytensä puolesta ei-ehkä-niin vatsaystävällistä, mutta koska joulu nyt vaan on kerran vuodessa, niin ihan mielelläni heittäydyin näinkin hurjaksi. Heti tosin huomaa mahassa eron, kyllä se ihan kiitettävästi oli koko joulun kipeänä ja sen takia meinasinkin nyt ottaa pari askelta taaksepäin ja palata nyt ainakin viikoksi tai kahdeksi sille vähän tiukemmalle linjalle. En minkään morkkiksen takia, koska sitä minulla ei ole, vaan ihan vaan siitä syystä, että maha pitää taas ensin saada takaisin siihen neutraaliin olotilaan ja sitten pääsen taas jatkamaan niitä ruoka-ainetestauksiani, niin että siinä on jotain järkeäkin.

Nyt kun on joululomat vietetty ja palattu tänään freesseinä takaisin töihin, niin tässähän voikin sitten sopivasti ruveta jo odottamaan uuttavuotta - ja sitä seuraavaa viikonloppua.

Piparintuoksua

Meillä oli täällä eilen pienimuotoinen Joulupukinpaja. Kuunneltiin joululauluja, käärittiin lahjoja kauniisiin papereihin, leivottiin paleopipareita ja tehtailtiin ihan tuhottomat määrät raakasuklaata. Aivan mahtavaa, ihana oli puuhastella. Perjantaina olisi tarkoitus vielä vähän jatkaa, silloin meinasin tehdä loput leivonnaisista ja ehkä jopa riisipuuron, niin ei tarvitsisi aattona heräillä niin aikaisin.

Piparitaikinan tein nyt ensimmäistä kertaa alusta lähtien itse, mausteita heitin kehiin vähän Luolalaboratorion reseptiä reilummin ja jätin soodan pois. Kun en sitä viljaa syö eikä tavallinen sokerikaan ole mikään ihan ykkössuosikki, niin pakkohan se oli tätä reseptiä testata. Pipareista tuli ihan huippuhyviä! Makua ei nyt tietysti ehkä voi (eikä tarvitsekaan!) ihan yks yhteen verrata perussokeripipariin, mutta samaa ideaa siinä kuitenkin on ja samat mausteet, joten mulle ainakin meni täydestä kuin väärä raha. Taikina oli raakanakin jo niin nannaa, että innostuin vahingossa syömään sitä vähän liikaa ja.. ..no, kipeekshän siitä vatsan sai.

Suklaasatsistakin tuli ihan maailman parasta. Teen sitä nyt vähän kevennetyllä reseptillä, ettei maha ota nokkiinsa. Nyt mukaan lorahti hirmuinen kasa kylmäpuristettua kookosöljyä, pieni keko kaakaovoita, paljon lucumaa, hitusen hamppuprotskua, vähän kaakaojauhetta sekä hyppysellinen kanelia. Tavaraa tuli niin paljon, että sain siitä kolmea erilaista suklaata: yhteen survaisin sekaan tuoretta banaania, toiseen kuivattuja mulpereita ja kolmanteen pähkinöitä. Niin helppoa ja niin ältsin hyvää!

Viikonloppuna rakennettiin isän kanssa perinteitä noudattaen piparkakkutalo. Työnjako on selvä, isä tekee kaavat ja laskee kaikki ne vaikeat laskutoimitukset, että talosta tulee suunnilleen suora ja talon näköinen ja minä puolestaan leikkaan palat taikinasta, suunnittelen pihamaan ja koristelen valmiin työn. Ja talo ei siis tietenkään ole mikään ihan mikä tahansa tönö, vaan nappaamme aina oman sukumme lähihistoriasta jonkun kiintoisan kohteen, mitä lähdemme siirtämään piparimuotoon. Tämän vuoden esikuvatalomme löytyy Hämeestä, siitä voi tutut yrittää kuvan perusteella heittää valistuneita arvauksia :)

Ja vaikka lopputulos koristelun osalta näyttääkin varmaan juuri siltä, että taas on amatööri ollut asialla, niin koko projekti on silti vaan niin mahtava, kun ihan oikeasti pengottiin jopa vanhoja valokuvia, että minkä näköisiä ne tämän talon asukkaat olivatkaan ja missäs kohtaa se ikkuna nyt sijaitsikaan ja oliko se nyt varmasti kuusiruutuinen ja sitä rataa. Itse olen ainakin niin valtavan kiinnostunut oman sukuni historiasta, että tämä on ihan mahtava tapa perehtyä asioihin. Suosittelen ehdottomasti! Meillä jo mietintämyssyt pyörivät tiiviisti päässä, että mikähän mahtaa olla ensi vuoden piparkakkutalon aiheena.

Oman navan tuijottelua

Ehkä aika on nyt kypsä kirjoittaa vihdoin tästäkin aiheesta. Minulla on pitkin syksyä ollut vatsan kanssa vähän ongelmia. Se ei varsinaisesti ole kipeä, mutta turpoaa välillä ihan jalkapalloksi ja ihmiset ovat jo kaupassa ja töissä pysähtyneet jopa tuijottamaan mahaani kuin miettien, että onkohan se raskaana. No en ole, thank you for asking.

Mitä nyt itse mitään mistään ymmärrän, niin suolistoni taitaa ensinnäkin olla vähän huonossa kunnossa (olenhan monta vuotta tehoruokkinut sitä mitä järkyttävimmillä ruoka-ainekokonaisuuksilla) ja toisekseen on selkeästi olemassa joukko ruoka-aineita, joille olen jollain tapaa yliherkkä ja joita syötyäni vatsa protestoi. Parsakaalia pidin itse pitkään syyllisenä numero yksi, mutta koska sekään tuskin on ihan vaan yksin saanut kaikkea aikaan, niin oli syytä ottaa järeämmät keinot käyttöön vatsan tasapainon palauttamiseksi. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa melkoisen tiukkaa ruokavaliota, josta on pyritty karsimaan kaikki vatsaa mahdollisesti ärsyttävät ainekset ja jolla siten on tarkoitus saada homma taas raiteilleen ja maha kuntoon. Ja tätä olenkin nyt siis noudattanut viimeiset viisi viikkoa.

Harjaantumattoman korvaan tämä saattaa kuulostaa kamalan ja mahdottoman iloiselta sekasotkulta, mutta voin vakuuttaa, että sitä se ei ole, koska se tunne, kun maha alkaa kutistua littanaksi, eikä minkäänlaista turvotusta enää esiinny, on ihan sanoinkuvaamattoman mahtava ja sen kun kerran saavuttaa, niin ei siitä enää halua päästää irti. Kiellettyjen ruokien listalle päätyivät siis marraskuun alkupuoliskolla mm. viljat, maitotuotteet, sokeri, punainen liha, voimakkaat mausteet, alkoholi, kaalit ja kofeiini. Sen lisäksi ruokavaliota on täydennetty ja suolistoa huollettu mm. ruoansulatusentsyymien ja probioottien avulla. Ja ah, tämä ihan selkeästi toimii, vatsa ei ole ehkä koskaan voinut näin hyvin! Se on litistynyt pieneksi littanaksi ja turvotuksesta ei ole tietoakaan, vaan olo on ihanan kevyt.

Asiat tosin harvoin ovat niin yksinkertaisia ja sitä ei ole tietysti tämäkään. Tarkoitus kun ei siis missään nimessä ole jäädä loppuiäkseni tälle tiukistelulinjalle, vaan ruokia tulisi matkan varrella pystyä palauttamaan takaisin lautaselle, kunhan vatsa on saanut hetken levähtää ja parannella itseään.

Nyt ollaan siis siinä pisteessä, että takana on neljä viikkoa totaalista tiukistelua ja sääntöjen ehdotonta noudattamista. Vatsa on voinut mitä parhaiten, eikä ruodussa pysymisen suhteen ole tehnyt tiukkaa. Muutaman kerran on kyllä tehnyt jäätelöä ja suklaata ihan pirusti mieli, mutta sortuminen ei lopulta ole käynyt edes mielessä, koska säännöt nyt ovat säännöt ja niissä pysytään. Kuukauden tultua täyteen otin viidennellä viikolla varovaiseen kokeiluun naudan jauhelihan, pähkinät ja raakasuklaan. Heti huomaa vatsassa taas eron, pari kertaa olen jo viikon sisään saanut mahani turpoamaan ihan huolella. Jauhaliha ei välttämättä ole se ykkössyyllinen, enemmän kallistuisin valitettavasti sinne pähkinöiden tai raakasuklaan puolelle. Niin ja tulihan tässä tietysti myös tehtyä pari testierää sitä itse tehtyä jäätelöä, mutta tungen kyllä sormet heti korviin ja aloitan voimakkaan ujelluksen, jos joku edes uskaltaa väittää, että se tässä olisi jotain oireita aiheuttanut! :D

Että semmoista tänne, pitää jatkaa testauksia, tämä on kyllä ihan mielenkiintoista puuhaa. Ja lohduttavaa on se, että vaikka se vatsa nyt taas vähän turpoaisi, niin tiedänpähan ainakin, millä ruokavaliolla saan asiat taas kuntoon.

Joulumieltä

Ihanaa, että joulu on tulossa. Saa rauhoittua ja hiljentyä, käpertyä sohvannurkkaan, unohtaa arkiset rutiinit ja olla vaan. Jouluherkkujakin tietysti jo odotan, mutta nimenomaan niitä kaikkia ihania makuja ja unohtuneita elämyksiä, se ahmiminen ja hirveän ähkyn hankkiminen kun eivät ole koskaan olleet se Mun Juttu. Meinasin itse asiassa aloittaa nyt uuden joulutradition ja ujuttaa sinne aattopäivän ohjelmaan myös pari muutakin väliateriaa aamupalan ja illallisen lisäksi. Ennenhän siis aina kitkuttelin aamiaisen ja jonkun välipalaomenan voimin ilta-ateriaan asti, mutta nyt kun näitä ruokatottumuksia on tullut vähän muuteltua, niin ei se onnistu enää, enkä todellakaan halua edes yrittää moista. Syön nimittäin nykyään neljä lämmintä ateriaa päivässä + iltapalan, joten ateriavälien venyttäminen ei vaan onnistu enää, ruokaa on pakko saada 3-4 tunnin välein. 

Viime joulun kinoksia

Kävin muuten tänään löytämässä Veripalvelusta hyvän joulumielen. Eli tuli siis toisin sanoen annettua jollekin verta tarvitsevalle mitä paras ja arvokkain joululahja. Huvittuneena äsken sitten googlettelin omaa veriryhmääni ja päädyin Veripalvelun sivuille, jossa puhutaan siitä, kuinka Japanissa uskotaan veriryhmän vaikuttavan mm. ihmisen luonteeseen, persoonaan ja sosiaalisiin taitoihin. 

Oli totta tai ei, niin repikääs ystävät rakkaat tästä huumoria:

AB-ryhmässä on piirteitä sekä A- että B-ryhmästä, mistä syystä heidän mielensä saattaa muuttua äkisti. He etsivät aina uusia virikkeitä ja haluavat kehittää taitojaan. Heitä onkin luonnehdittu ikuisiksi opiskelijoiksi. 

Toisaalta tämän ryhmän edustajat ovat viileän rauhallisia ja analyyttisiä ajattelijoita. He ovat usein joko-tai-ihmisiä. Huonoina puolina pidetään liiallista kriittisyyttä sekä pitkävihaisuutta. He eivät kestä stressiä, mutta ovat hurmaavia ja suosittuja seuralaisia niin halutessaan. Perinteisesti AB-ryhmäläisille on suositeltu esimerkiksi luennoitsijan tai kirjanpitäjän alaa.  

AB-ryhmään kuuluvien uskotaan löytävän onnen toisen samanlaisen kainalosta tai A-ryhmään kuuluvasta henkilöstä. B- ja O-tyyppien suurpiirteisyys vain ärsyttäisi heitä, ja suhde olisi melko varmasti tuhoon tuomittu.

Osu ja uppos, aika hyvä luonnehdinta! En siedä kovin hyvin stressiä, tunnustan olevani tietyissä asioissa melkoinen joko-tai -ihminen, eikä ikuisen opiskelijan tittelikään tällä valmistumisnopeudella varmastikaan kovin pahasti heitä, joudun sitä paitsi jo työnikin puolesta jatkuvasti opiskelemaan uutta ja päivittämään tietojani. Ammatiltani olen siis totta kai kirjanpitäjä, luonteeltani rauhallinen, tietyllä tapaa analyyttinen ja huono puoleni on ehdottomasti liiallinen kriittisyys, erityisesti itseäni kohtaan. Niin ja joo, varmaan oon myös hirmu hurmaava ja kaikkee.

Että sellaisia luonnehdintoja. Nyt pitää lopettaa ja painua tekemään joulusiivousta. Ihanaa joulunodotusta kaikille! Nautitaan tästä ajasta - vaikka sitä lunta ei nyt olekaan.

Nam!

Tänään uskalsin vihdoin ottaa uuden rakkaan kaverini eli jäätelökoneen testikäyttöön. Sillä ei onneksi edes saa kerralla valmistettua litratolkulla jäätelöä, joten kun länträsin sekaisin desin mustaherukoita, lorauksen kookosmaitoa ja puoli kourallista kookosrasvaa sain juuri sopivan annoksen ihan mahtavan herkullista ja suussa sulavaa jäätelöä. Tässä vielä todistusaineistoa:

Jätskii!

Ostin sitten jäätelökoneen. Ja en tietysti malttanut edes kirjoittaa asiasta joulupukille, vaan totta kai se laite oli saatava heti. Noin periaatteessa olen kaiken maailman turhia ylimääräisiä kodinkoneita vastaan, enkä halua niitä omaa keittiötäni täyttämään, mutta jätskikonehan nyt on ihan eri asia! Sehän nyt siis ensinnäkin on ihan ehdottoman elintärkeä ja minulla kun toisekseen ei blenderin lisäksi ole muita keittiöhärpäkkeitä, ei edes mikroa tai vedenkeitintä, niin helposti tuommoiselle uudelle kaverille kaapeista tilaa löytyy. Ostin sitä paitsi fiksusti vielä mahdollisimman pienen mallin, joten senhän nyt tunkee mihin koloon vaan.

Ja aijaijai, kun vesi herahtaa jo valmiiksi kielelle! Rakastan jäätelöä ja nyt voin itse ruveta valmistamaan sitä parhaista aidoista raaka-aineista ilman lisäaineita ja turhia esansseja. Aah, mitä sitä ihminen voi muuta toivoa!

Uusia tuulia ja hyvää mieltä

Kyllästyin tuijottamaan sitä syksyistä taustakuvaa ja pistin sitten blogin ulkoasun kertaheitolla uusiksi. Mitä sitä tuommoisia muutoksia sen enempää miettimään. Hyvin suunniteltu on ehkä puoliksi tehty, mutta kuka siitä puolittaisesta tekemisestä niin jaksaa välittää, kun kerta on mahdollisuus lähteä myös suin päin pää edellä koheltamaan. Hetken mielijohteesta asioita tehdessä jälki saattaa tosin olla jotain mahtavuuden ja täydellisen katastrofin välimaastosta, mutta jos nyt kyse ei ole mistään ihan peruuttamattomasta, niin ainahan sitä voi vielä ottaa muutaman askeleen takapakkia ja palata vanhaan, jos uudet tuulet eivät miellyttäneetkään. Yhtään isommissa päätöksissä kehotan toki miettimään kahdesti ja nukkumaan vaikka vielä yönkin yli. 

Minulla on juuri nyt ihan erityisen hyvä mieli. Tällä hetkellä parhaalta tuntuu tämä ihana ja rauhallinen maanantaiaamu, jonka saan viettää yksin rakkaassa kodissani umpsissa roikaloiden ja teetä hörppien. Hyvältä tuntuu myös se, että sain vihdoin vaihdettua lieteen uuden lampun, koti on puhdas ja sisustukseltaan vähän jo joulun odotuksen tuntua henkivä ja saan joka aamu avata kauniista joulukalenteristani uuden luukun. Tänään sieltä löytyi punaiset saappaat, joista kurkki joku lelutyyppi. 

Viime viikko oli aika haipakkaa menoa. Tuli käytyä mm. teatterissa katsomassa Saiturin Joulu (oli hyvä, suosittelen!), uniaiheisella luennolla ja joulukonsertissa Helsingin Tuomiokirkossa. Sen kaiken vastapainoksi pidin kalenterin loppuviikon ja viikonlopun osalta melko tyhjänä ja panostin omaan aikaan ja siihen, että saan rauhassa puuhastella omiani. Lauantaina vanha kunnon neiti Nokkonen kävi pistäytymässä ja syötiin masut täyteen, juotiin pari kupposta kuumaa ja ollaan nyt taas suurinpiirtein ajan hermolla toistemme tekemisistä. Siis päivittäinhän me melkein olemme tekemisissä, mutta näin menevien naisten elämässä tapahtuu kuitenkin aina niin paljon kaikenlaista, että väkisinkin sitä kerrottavaa kertyy. Ja vaikka olenkin iltaisin aika paljon menossa, niin olen nyt myös tunkenut kalenteriin niitä omia minä itse -päiviä, jotta tasapaino menemisten, tulemisten ja olemisten välillä pysyy ja minun on helpompi olla, kun saan kaiken keskellä pyöritettyä myös sitä arkea ja pidettyä jääkaapin täynnä ruokaa, pyykkikoneen laulamassa ja kodinkin noin niinkuin suunnilleen siistinä. Yksin kun asuu, niin noita kodinhoidollisia tehtäviä ei edes kaiken kiireen keskellä voi sälyttää kenenkään muun tehtäväksi, vaan ihan itse niistä on suoriuduttava.

Tämän viikon kohokohtiin kuuluu tietysti huominen itsenäisyyspäivä. Siihen kuuluu tukku ihania perinteitä, joita pääsen nyt ensimmäistä kertaa soveltamaan omassa kodissani, jännää. Hyvää itsenäisyyspäivää!