Erään unettoman tarina

Huomautus: teksti on ihan elämää pidempi, mutta pääsettepähän ainakin autenttiseen tunnelmaan, koska oli aika pitkät 3 kk viime syksynä, kun tämän asian kanssa kamppailin. Ja korostan, etten ole mikään terveysalan ammattilainen, vaan kerron tässä ihan vaan omia kokemuksiani. 

Nukuin viime yön ihanan sikeästi ja heräsin säpsähtäen vasta herätyskelloon. Aamulla melkein järkytyin, koska se vaan oli ollut jollain tapaa niin absurdia. Siis ettäkö MINÄ - se, joka ennen heräsi aina viikonloppuisinkin silmät ristissä aamuviideltä eikä saanut enää unta - kykenenkin nyt yhtäkkiä nukkumaan noinkin hyvin. Vaikka pahimmista ongelmakuukausista tuleekin syksyllä jo vuosi, en ole tietyllä tapaa päästänyt asiaa edelleenkään pois päiväjärjestyksestä, vaan teen yhä töitä sen eteen, että nukkuisin hyvin. Toki se ”hyvin nukkumisen” käsite on hieman muuttunut tässä matkan varrella. Enää en siis taistele sen kanssa, että ylipäätään nukkuisin, vaan nyt tavoitteet ovat korkeammalla. Haluan nukkua katkeamattomia yöunia, haluan herätä aamulla virkeänä ennen herätyskelloa ja haluan olla illalla niin väsynyt, että sen kun rojahdan sänkyyn ja suljen silmät, niin uni vaan tulee.

Jos vuotta 2011 ja sen tapahtumia pitäisi kuvata kahdella isolla sanalla, niin minulle ne olisivat luultavasti elämäntapamuutos ja univaikeudet. Kevät ja kesä kuluivat ensin mainitun merkeissä ja syyskuun puolivälissä mukaan kuvioihin astui se jälkimmäinen. Vaikka muu elämä jatkoikin pyörimistään ja syksyn aikana tapahtui vaikka mitä kivaa, niin silti aikaa syyskuun ja joulukuun välillä leimasimat erittäin sitkeät uniongelmat. Blogin puolella uniteema on vilahdellut moneen kertaan, mutta mitään syväluotaavaa tekstiä en aiheesta ole kyennyt kirjoittamaan, koska tuntui, että aihe on vielä liian lähellä, liian konkreettisesti läsnä. Nyt tilanne on toinen ja tuntuu siltä, että aika olisi vihdoin kypsä tälle ajatusten tulvalle.

Syksy eli kuinka kaikki alkoi
Viime syksyyn asti nukuin aika hyvin. En ehkä täysin optimaalisesti, mutta kuitenkin ihan perus kivasti ja olin virkeä, töissä tehokas ja jaksoin harrastaa. Sitten tuli syyskuun puoliväli ja unet katosivat kuin seinään. Nukahdin iltaisin kyllä suht helposti, mutta loppuyö meni muutaman tunnin välein herätessä, uni jäi laadultaan huonoksi ja univelka kasvoi vaivihkaa täysin holtittomiin mittasuhteisiin. Olin iltaisin pirteä ja aamuisin väsynyt, enkä saanut tilannetta kuriin edes viikonloppuisin, mikä taas alkoi pikkuhiljaa näkyä yleisessä jaksamisessa. Ihmiskeho on kuitenkin siitä jännä, että se jaksaa taistella yllättävän pitkään ja sen turvin minäkin porskuttelin menemään koko pitkän syksyn. Töissäkin kävin normaalisti, tunnollisena en osannut ottaa edes yhden yhtä sairaslomapäivää, vaikka niitä yhdessä kohtaa jopa vähän tyrkytettiinkin.

Alusta asti oli selvää, että halusin hoitaa itseni kuntoon ilman lääkkeitä. Unilääkkeet olisivat ehkä tuoneet jotain hetken helpotusta, mutta mikään pidemmän päälle viisas ratkaisu se ei olisi ollut. Kehoni reagoi herkästi stressiin ja olen ennenkin menettänyt yöunia stressaavien tilanteiden takia, joten yritinkin heti alkuun vähän löysentää otetta, otin käyttöön tukun rauhoittavia iltarutiineja ja pyörittelin mielessäni läpi kaikki mahdolliset taustalla vaikuttavat stressitekijät, mutta silti oireet tuntuivat vaan pahenevan. Tehtävä olisikin ollut helppo, jos olisin heti voinut sanoa, että kaikki johtuu tästä ja tuosta, mutta kun kaikki vaan näytti siltä samalta suurelta möykyltä ja minä olin ihan ymmälläni sen kaiken edessä.

Ja siitäpä se sitten alkoikin se Pitkä Suuri Seikkailu.

Iltarutiinit
Nyt, kun pahin on jo takana, niin ihan ehdottomasti parhaan vaikutuksen uneni laatuun ja määrään saan tietyillä iltarutiineilla eli sillä, että rauhoitan iltaa tekemällä tiettyjä asioita ja valmistan siten kehoani uneen. Silloin pahimpina kuukausina yöllisten heräämisteni kellonajoissa tai missään muussakaan ei tuntunut olevan mitään logiikkaa ja vaikka olisin tehnyt mitä, niin tuntui, että tulos oli silti aina sama. Kummasti sitä ihminen kuitenkin hädän hetkellä aina mielellään turvautuu johonkin, tarrautuu kiinni vähän kuin pelastusrenkaaseen ja minulla se oli ne tietyt rutiinit, jotka tein aina iltaisin. Se toi sitä ryhtiä elämään ja vaikka en saanut niillä asioita korjattua lopullisesti, niin toisaalta huomasin vastaavasti kyllä heti, jos olin jättänyt ne tekemättä.

Erilaisia iltarutiineja nyt tietysti on vaikka millä mitalla ja kokeilemalla selviää, mitkä niistä toimivat itsellä parhaiten. Minulla aika vakiintuneeseen käyttöön ovat päätyneet nämä:
- tietokone ja tv iltaisin kiinni klo 19, kännykkä myös pois käden ulottuvilta
- 30 min rauhallinen iltakävely, eli ihan illasta ei enää mitään hikitreeniä
- asunnon valaistuksen himmentäminen
- magnesium
- iltapalana jotain hiilaripitoista, kuten vaikka hedelmä
- kirjan lukeminen
- ja jos oikein innostuu, niin rentoutusharjoitus on myös hyväksi havaittu

Saattaa kuulostaa oudolta ja tylsältä, mutta jos unen kanssa on yhtään ongelmia, niin nämä kyllä auttavat takuuvarmasti. Vaatii erityisesti alkuun tietysti vähän sitoutumista ja säännöllisyyttä, koska ihmeitä ei välttämättä tapahdu vielä ihan yhdessä yössä, mutta yllättävän nopeasti ne rutiinit sitten kuitenkin soljahtavat mukaan kuvioihin ja ovat pian ihan luonnollinen osa iltaa. Ja iltakin tuntuu ihanan pitkältä, kun se ei hujahda ohi tietokoneella istuen.

Melatoniini
Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että unilääkkeisiin en koske, vaan haluan oireen sijaan puuttua siihen, mikä sitä unettomuutta aiheuttaa. Ihmisen on yksinkertaisesti kuitenkin nukuttava ja joskus tilanne vaan saattaa äityä jo niin pahaksi, mennä ihan yli, että lääkäriltä reseptillä saatava melatoniini saattaa olla ihan hyvä vaihtoehto. Se siis on elimistössä luontaisestikin esiintyvä pimeähormoni.

Pahimman hädän hetkellä helpottaa melkein jo se pelkkä ajatus siitä, että siellä se purkki on kaapin pohjalla. Että jos ei mikään muu toimi, niin ainakin minulla on vielä se. Tarpeeksi kauan kun kärsii unettomuudesta, niin koko se nukkumaanmeno saattaa tilanteena alkaa stressata eli päässä pyörii ajatuksia siitä, että entäs jos en nukahdakaan ja kauankohan tässä vielä pitää pyöriä. Jatkuvaan käyttöön melatoniinia ei ole tarkoitettu, mutta se yksi hyvä puoli siinä nimenomaan on se, että ainakin minulla se poistaa sen nukahtamiseen liittyvän stressin. Tiedän melatoniinia ottaessani, että nukahdan aivan varmasti ja sitä ei tarvitse sen enempää miettiä. Mutta korostettakoon nyt siis vielä sitä, että itse turvaudun melatoniiniin ihan vaan äärimmäisessä hädässä eli hyvin harvoin.

E-pillerit
Käytin pari vuotta e-pillereitä ennen kuin lopetin niiden käytön alkukesästä 2011. Kuukautisia ei ollut kuulunut takaisin vielä syksylläkään ja joskus lokakuussa eräs ystäväni totesi, että voihan silläkin olla jotain vaikutusta tähän, estrogeenin vähyys tai epäsuhta progesteroniin nähden kun nimenomaan voi aiheuttaa unettomuutta. Siinä vaiheessa aloin jo yli kuukauden unihäiriöiden jälkeen olla niin väsynyt ja turhautunut siihen, etten keksinyt, mikä tässä nyt oikein mättää, mikä on se tekijä, mikä aiheuttaa kaiken. Sen takia tartuinkin tähän hormonien epätasapaino -teoriaan ihan täydellä innolla ja mielikin rauhoittui kummasti, kun pääsin taas ottamaan etsinnöilleni uuden suunnan. Kävin lääkärissä ja söin lopputuloksena kuurin progesteronia eli keltarauhashormonia. Nukuin edelleen vähän miten sattuu, välillä paremmin ja välillä huonommin, joten vaikea sanoa, miten se hormonien syönti loppujen lopuksi vaikutti vai vaikuttiko mitenkään, koska siinä oli samaan aikaan tukku muitakin muuttujia mukana kuvioissa. Mutta stressikäyrä ainakin laski, kun innokkaana päätin, että kyllä tämä ihan varmasti auttaa. Kun asia siis mielestäni tavallaan oli nyt hoidossa, niin sitä ei tarvinnut enää niin paljon ajatella ja murehtia, mikä taas tietysti myös osaltaan paransi unitilannetta.

Suolisto ja vatsa
Homma ei kuitenkaan ratkennut vielä siihen, vaan loka-marraskuun vaihteessa vatsani alkoi oireilla. Se ei varsinaisesti ollut kipeä, mutta turposi aina välillä ihan piukeaksi jalkapalloksi ja joskus sitä vähän vihloi. Olin jo kesällä 2011 kärsinyt vastaavanlaisista vatsaongelmista, mutta asian tarkempi miettiminen oli unohtunut kummasti syksyllä, kun iski se unettomuus. Olen jo reilusti yli vuoden ajan käynyt Helsinki Kiropraktiikassa kiropraktikko Kristian Ekströmin luona hoidattamassa selkääni ja sitä kautta laittanut koko muutakin kroppaa kuntoon. Kristianilta sain koko syksyn ajan suurta apua myös unettomuuteen liittyvissä asioissa ja paljon vinkkejä siihen, mitä ehkä kannattaisi kokeilla. Siinä vaiheessa olin itse jo fyysisesti niin väsynyt, ettei minulta vaan yksinkertaisesti enää tullut mitään omia spontaaneja ideoita, että hei kokeilenpa tätä ja tuota, joten teki mielenterveydelle todella hyvää ottaa ulkopuolelta tulevia neuvoja kokeiluun ja pitäytyä siten niissä rutiineissä, kun ei se oma ajatus enää aina ihan täysillä kulkenut. Lopulta kun kerroin Kristianille, että kaiken muun hyvän lisäksi myös vatsani oli alkanut turvota kivikovaksi palloksi, niin sain välittömästi pyynnön kirjoittaa muutamalta päivältä ruokapäiväkirjaa. Aloin ymmärtää, että suolistoni taisi tosissaan olla huonossa kunnossa ja sainkin kuulla, että se saattaisi hyvinkin olla syynä jo kolmatta kuukautta jatkuville unihäiriöilleni.

Yleinen tilanteeni ja pitämäni ruokapäiväkirja huomioon ottaen aloitin ns. suolistonhoitokuurin, johon kuului tiukan ruokavalion ja tiettyjen ruokarajoitusten lisäksi mm. rentoutumista, iltarutiineja, ruoansulatusentsyymien ja probioottien käyttöä sekä panostamista rauhalliseen ruokailuun. Tarkoituksena oli poistaa ruokavaliosta kaikki mahaa vähänkin ärsyttävät ruoka-aineet ja noudatettuani ohjeita vasta viikon huomasin jo selkeän muutoksen vatsassani: kaikki turvotus oli kadonnut ja vatsa oli ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti litteä. Tunne oli uskomaton, mutta projekti ei tietysti vielä siihen päättynyt, vaan tarkoituksena oli hoitaa homma oikeasti kerralla kuntoon ja jatkoinkin samalla ohjeiden mukaisella linjalla vielä useita viikkoja. Lopulta sain luvan alkaa varovasti palautella tiettyjä ruoka-aineita lautaselleni ja aloitin testailut. Kaikista kokeiluista vatsa ei aina ihan tykännyt, mutta loppujen lopuksi, kun maltoin mieleni, niin päädyin lopulta tilanteeseen, jossa vatsani voi selvästi paremmin eikä se enää ärsyynny samalla lailla kuin ennen.

Noudatettuani suolistokuuria noin kuukauden alkoi unenlaatuni yhtäkkiä parantua radikaalisti, yölliset heräämiskerrat harvenivat ja pystyin vihdoin oikeasti nukkumaan kunnolla. Ihan mieletön tunne kolmen kuukauden unettomuuden jälkeen! Siihen vielä vajaa kuukausi päälle, niin olin päässyt unen puolesta takaisin siihen lähtötilanteeseen, mistä syksyllä kaikki alkoi. Kokeilin lopulta niin montaa eri asiaa samanaikaisesti, että vaikea tietysti sataprosenttisesti sanoa, mikä se avain onneen nyt sitten lopulta oli, eikä sillä oikeastaan ole edes mitään väliä. Luultavasti avun toi usean yksittäisen asian summa, mutta silti olen itse kyllä ihan vakuuttunut siitä, että tämä suoliston kuntoon laittaminen oli se merkittävin yksittäinen tekijä.

Nykyhetki
Elämäntilanteeni on tällä hetkellä sellainen, että tietyltä määrältä stressiä en vaan pysty välttymään ja sillä on oma vaikutuksensa uneen. Toki teen koko ajan töitä sen eteen, että asiat muuttuisivat, mutta aina kaikki ei vain ihan tapahdu sormia napsauttamalla. Viime aikoina olen nukkunut ihan perushyvin eli välillä hyvin ja välillä taas vähän huonommin. Ero siihen syksyyn on kuitenkin se, että nyt ihan oikeasti voin esimerkiksi niillä iltarutiineilla vaikuttaa asiaan eli kun muussa elämässä alkaa mennä liian lujaa, niin siinä kohtaa pitää vaan älytä painaa jarrua ja rauhoittaa tilannetta ennen kuin unet lähtevät alta. Ja toinen ero on se, että enää en ajattele tai analysoi nukkumisiani sen kummemmin. Vielä syksyllä olin ihan tarkkaan tietoinen siitä, mihin aikaan olin yöllä herännyt ja montako tuntia nukkunut, mutta nykyään minulla ei ole enää mitään tarvetta miettiä sitä - asiat ovat nyt hyvin.

Ennen juhannusta lomailin pari viikkoa rentona aivot ihan narikassa ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen pistelin yhtäkkiä ihan sikeästi menemään yhdeksän tunnin katkeamattomia unia. Olin niin jo ehtinyt lokeroida itseni sinne univaivaisten mappi ööhön, että se oli melkein jo pienoinen shokki itsellenikin, kun tajusin kuinka pitkän matkan olenkaan näköjään jo kulkenut ja kuinka hyvin itse asiassa nykyään jo nukun. Ja tiedättekö, juuri sillä hetkellä kasvoilleni nousi leveä hymy ja olin ihan helvetin ylpeä itsestäni.

Lopuksi
Viime syksy oli kaikkinensa aika turhauttavaa aikaa. Mitä tahansa sitten yrittikin tai vaikka kuinka teki asioita oikein ja suoraan oppikirjasta, niin mikään ei vaan auttanut. Lukuisia kertoja kuulin ystävien suusta samaa lohdutusta, että kyllä se oikeasti siitä vielä korjaantuu ja jossain syvällä sisimmässäni tiesin sen itsekin: olen elämässäni niin monta yötä nukkunut hyvin, että eihän se taito nyt yhtäkkiä ole voinut mihinkään kadota. Kyllä se sieltä taas esiin tulee, kun vähän kaivaa. Ja niinhän se sitten tulikin - kun olin ensin kolme kuukautta sinnitellyt niillä 4-6 tunnin unilla.

Jos nyt pitäisi sanoa jotain rohkaisevaa sille viime syksyiselle minulle itselleni tai jollekin muulle vastaavan tilanteen kanssa nyt tuskailevalle, niin voi kuulkaa kun sanoisin vaikka mitä. En sano, että älkää stressatko siitä, koska sitä neuvoa en pystynyt noudattamaan itsekään, mutta sanon, että vaikka se unettomuus on hirveä ongelma ja suuri henkilökohtainen hätätilanne, niin älkää jääkö rypemään siihen. Jos se on yhtäkkiä alkanut, niin oikeilla toimilla sen voi saada yhtä nopeasti myös katoamaan. Kaikkea kannattaa aina kokeilla ja koska ne unenlahjat valitettavasti tuskin tipahtavat ihan vaan taivaasta, niin kyllä se myös itseltä jonkinlaista työtä ja tahtotilaa vaatii. Ja jos alkaa tuntua, että omat voimat loppuvat, eikä tästä mitään tule, niin ihania auttavia ihmisiä löytyy kyllä, sitä ei kannata pelätä. Ja hei jos minä olen tästä suosta selvinnyt, niin silloin tästä selviää kyllä ihan jokainen. Että vaikka se nyt kuulostaakin niin tosi lattealta, mutta KYLLÄ SE OIKEASTI SIITÄ!  :)

Itse olen ihan loputtoman kiitollinen kaikesta siitä saamastani avusta, tuesta ja neuvoista, ihan jo sekin, että olen saanut puhua asiastani ääneen on merkinnyt minulle valtaisan paljon. En lähde tähän nyt kirjoittamaan mitään pitkää nimilistaa, mutta voin kaikesta sydämestäni sanoa, että jos vaan olet viime syksynä ollut kanssani missään tekemisissä, niin tämä sana on omistettu juuri sinulle: Kiitos <3
Kristian ja Hanski ansaitsevat lisäksi ihan erityiskiitoksen suuresta sydämestä, kuuntelevasta korvasta, lohduttavasta olkapäästä ja mitä näitä muita hienoja termejä nyt sitten onkaan.

Berlin, ich liebe dich! [osa 1]

Jollain ihan oudolla tavalla olen täysin hullaantunut Berliiniin. Kaikessa siinä rosoisuudessaan siinä vaan on sitä jotain ja vaikka kadut olisi revitty auki ja kaupunki yhtä suurta työmaata tai vaikka sataisi vettä taivaan täydeltä, niin siltikin olen vaan ihan rakastunut. Ihan täysin varma en ole itsekään siitä, mistä tämä kiihkeä rakkaussuhde oikein sai alkunsa, mutta kun olen Saksassa asunut, puhun kieltä ja olen myös äärimmäisen kiinnostunut Saksan historiasta, niin ehkä siinä Berliinissä vaan sitten jollain sopivalla tavalla yhdistyy kaikki.

Minä olen onnellinen Berliinissä.

Tällä viikolla odotukseni taas palkittiin ja pääsin pitkästä aikaa Berliiniin. Oltiin äidin ja isän kanssa kolme päivää ja oli ihan huippureissu. Ja muutamassakin päivässä ehtii nähdä ja tehdä yllättävän paljon, kun vaan menee ja tekee. Ja kun on selvät sävelet siitä, mitä tehdään. Berliini kätkee sisäänsä ihan mielettömät määrät kaikkea mielenkiintoista ja vaikka siellä asuisi kuukauden, niin joka päivälle riittäisi aina jotain uutta ja ihmeellistä. 

Jos kaikki olisi mahdollista eikä mikään, mitä teen voisi epäonnistua, niin yksi salainen haaveeni olisi rakastua johonkin paikalliseen Hansiin, Fritziin tai Horstiin, asua osa vuodesta Berliinissä ja toimia kaupungin historiaan perehtyneenä ja intohimoisesti työhönsä suhtautuvana Berliinin matkaoppaana suomalaisille turistiryhmille. Ja siis ei mitään massatuotantoa isoille laumoille, vaan mä olisin tietysti ihan pro, se paras kaikista, jonka turistikierroksille suorastaan jonotettaisiin! :D Ja koska Berliini on niinkin lähellä sydäntäni ja unelmat on tehty toteutettaviksi, niin olen totta kai viimeisten vuosien aikana ahminut ihan sivukaupalla kaupungin historiaan liittyvää kirjallisuutta ja tehnyt itsestäni vähä vähältä sellaista köyhän naisen tee-se-itse -matkaopasta. Nytkin kuljin muistivihko kourassa, kirjoittelin ylös tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita ja luennoin omalle rakkaalle turistiryhmälleni eri rakennusten ja patsaiden taakse kätkeytyvästä historiasta ja yksityiskohdista. Kun siis totta kai jokainen normaali ihminen on varmasti ihan tavattoman kiinnostunut juuri siitä, missä paloivat natsien kirjaroviot vuonna 1933, miten Fredrik Suuri liittyy mihinkin, mikä Brandenburgin portti oikeastaan alkujaan on tai minkä takia Hitler siirrätti Voitonpylvään eli Siegessäulen pois valtiopäivätalon edestä. :D

Näillä muistiinpanoilla pärjää! :D

Tässä oli esipuhe tulevalle eli seuraavien päivien aikana alkaa pukata Berliinin matkakertomusta. Toisin sanoen siis mitä minä siellä tein, mitä siellä noin yleensä ottaen kannattaisi tehdä ja miksi se vaan on niin paras paikka kaikista.

(Niin ja ihan vaan vinkkinä, että jos joku joskus haluaa lähteä Berliiniin ja tarttee matkaseuraa, niin mua ei yleensä tartte kolmea sekuntia kauempaa suostutella.)

hki-tre-hki

Tässä kun nyt ei ole muuta kuin aikaa, niin kävinpä eilen pyörähtämässä Tampereella. Kuljeskelin itsekseni pitkin kaupunkia, söin mansikoita, luin kirjaa puistonpenkillä ja nautin auringon lämmöstä. Ihan supermahtavaa. Oli mulla tosin kyllä ihan oikeatakin ohjelmaa, kävin nimittäin tapaamassa Optimal Performancen ihanaa ja valloittavaa Minnaa ja laitettiin yhdessä taas vähän palasia järjestykseen. Minna siis on psykologi ja hyvinvointivalmentaja ja olen ollut nyt viime viikot sen verta solmussa kaiken kanssa - vähän niin kuin sormi suussa keskellä isoa tienhaaraa - ja on tehnyt todella hyvää päästä vähän avaamaan omia ajatuksiaan ammattilaisen kanssa. Samalla olen saanut apua stressin hallintaan ja uniongelmiin sekä ihan mielettömän määrän tsemppiä ja rohkeutta siihen muutokseen, mitä pääni sisällä pyörittelen. 

Tajusin muuten eilen, että ne iänikuiset aamuneljältä heräämiset, joista en ole päässyt eroon niin sitten millään, ovat nyt viimeisten parin päivän aikana yhtäkkiä kadonneet. Siis vähänkö oikeesti hienoa, nyt saa kyllä taputtaa! Tää lomailu niin selkeesti sopii mulle. Olen ottanut viimeiset 1,5 viikkoa ihan vaan rennosti. Samalla olen kuitenkin pitänyt kiinni iltarutiineistani, mutta niin, ettei se lipsahda stressaamisen tai suorittamisen puolelle. Minä kun siis en seuraa televisiosta mitään sarjoja ja voitte kuvitella, kuinka järkevää se tietokoneenkaan käyttö on iltaisin, niin ihan mielellään ne laittaa kunnolla ja rehellisesti kiinni. Vapautuupahan aikaa kaikkeen muuhun. Sunnuntain sadepäivä oli tähän mennessä ainoa, jolloin lievästi sanottuna vähän ketutti laittaa illalla telkkari ja tietokone kiinni, mutta silloinkin tein sen kaikesta rakkaudesta itseäni kohtaan. Olisin nimittäin halunnut vaan linnoittautua sohvalle ja vetästä loppuillan ratoksi kunnon tehis-maratonit, mutta tiedän kyllä miten siinä olisi käynyt. Ja jos ajatusta ei noin lähtökohtaisesti saa myytyä edes itselleen, niin silloin on ehkä parempi olla ilman.

Ei ole helppoa olla hurmaava

Kävin muutama viikko sitten treffeillä ja siitä tulvahti mieleen joukko muistoja viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Mahtuu sinne tosi paljon kivojakin juttuja joukkoon, mutta sitten on myös ollut kaikenlaista ihan ihme sankaria, joista ei sen enempää. Mua on mm. aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten kosittu. Mies oli selvinpäin ja tosissaan ja minä selvinpäin ja hyvin kauhuissani. Ihan siis vaan olin pitsaa ostamassa ja tämä kaveri se tietysti tarkkana poikana näki heti suoraan sydämeeni ja sokaistui niin kaikesta siitä näkemästään kauneudesta, että ihan väen väkisin olisi ollut pakko päästä naimisiin. Kieltävän vastaukseni selitykseksi ehkä riittää, että mies oli varmaan tuplaten minua vanhempi ja kotoisin jostain entisen Jugoslavian tienoilta.

Vielä itseäni lisää huvittaakseni kävin penkomassa vanhasta blogistani yhden aiheeseen liittyvän muiston kahden vuoden takaa ja postaan sen tähän nyt uudelleen kaikkien ihaltavaksi. Olin siis Belgiassa opiskelijavaihdossa ja siellä nyt tapahtui kaikenlaista.

KESKIVIIKKO, 7. HUHTIKUUTA 2010

"Päätin lähteä aurinkoisen päivän kunniaksi vähän puistoon istuskelemaan, syömään eväitä ja lukemaan koulukirjoja. En kuitenkaan ehtinyt vielä edes sopivaa istumapaikkaa löytää, kun jo joku mies tuli fillarinsa kanssa ja pysäytti minut. Ajattelin, että se vaan haluaa kysyä tietä, mutta aloin ymmärtää yskän siinä vaiheessa, kun mies yhtäkkiä alkoikin ihan vaan säästä puhua, siirtyi sitten sujuvasti kehumaan kauneuttani ja kyseli, että olenko vaihto-opiskelija. Itse kertoi tulevansa Armeniasta. Tässä vaiheessa, kun se oli jo ehtinyt jopa hammasrivistöni kauneutta ylistää, niin mulla alkoi hälytyskellot soida, että nyt taidetaan muuten olla jo aika pelottavan lähellä naimakauppoja. Sieltä se kysymys sitten seuraavaksi tulikin, että mahtaakohan sinulla olla poikaystävää. En ehtinyt edes ajatella asiaa sen tarkemmin, kun kuulin jo itseni sanovan hyvin määrätietoisesti, että "joo, on". Voi voi, jos ei olisi ollut, niin se olisi kuulemma halunnut mennä mun kanssa naimisiin.

Se oli lisäksi vähän turhan kiinnostunut tästä poikaystävästäni ja jouduin jatkamaan pientä harmitonta valkoista valhettani kertomalla ties mitä yksityiskohtia. Miestä kiinnosti jopa tietää, että milloin tämä poikaystäväni aikoo kosia. No mistähän hitosta minä nyt sen voisin tietää, en minä osaa mielikuvituspoikaystävien ajatuksia lukea.

Sitten olikin jo aika ryhtyä taas vähän kehumaan kauneuttani ja sitä kuinka mukava olen, jopa silmänikin olivat kuulemma niin täydelliset. Iästä taisi nyt kuitenkin tulla kyllä vähän miinusta, se möläytti nimittäin "oh, you're so old!" kuultuaan, että olen jo 26. Lopuksi sain vielä kuulla oppitunnin lasten hankkimisen optimaalisesta iästä - juuri nyt minun ikäisenäni pitäisi kuulemma ne lapset hankkia - ja mies vielä toivoi, että saisin ainakin kymmenen lasta. Huh. Viimeistään tässä vaiheessa aloin jo olla aika vaivaantunut kaikesta tästä äkillisestä huomiosta ja sanoin, että nyt mun on kyllä pakko lähteä. Se olisi halunnut nähdä mua vielä joskus myöhemminkin ja antaa jonkun pusun, mutta kieltäydyin molemmista kohteliaasti. Ne kun ei ne mielikuvituspoikaystävät varmaan hirveästi tykkää, jos täällä vaan pussailen vieraita armenialaisia miehiä."

Että sellasta.

Terveisiä lomalta

Tänään olen nähnyt ihmisiä, jutellut ystävän kanssa, halannut pikkuveikkaa, syönyt uusia perunoita, vetässyt intervallitreenit keskellä kauneinta metsää, lukenut pihalla Aku Ankan taskaria vuodelta 1992, saunonut, maistanut yli vuoden tauon jälkeen lonkeroa, syönyt kulhollisen jätskiä, istunut auringossa ja nauttinut vaan.

Ihana kesä.


Ja unenkin suhteen näyttää taas paljon valoisammalta. Lopetin melatoniinin ja ainakin viime yön nukuin jo ihanan hyvin. Tää lomailu kyllä niin selkeesti sopii mulle.

Lomaa ja laiskottelua

Perjantaina minusta kuoriutui huoleton kesälomalainen. Nyt on aikaa ihan vaan itselle, aikaa ihan vaan olla ja tehdä juuri sitä mitä mieleen juolahtaa. Kuten käväistä Suomenlinnassa katsomassa Peter Pania, piipahtaa Berliinissä ja lukea vino pino kirjoja. Kevät on ollut aika rankka ja omaa jaksamista on koeteltu moneen otteeseen, joten loma tulee nyt kyllä ihan tarpeeseen. Lomailen tähän väliin tosin nyt vaan pari viikkoa, heinäkuuksi palaan töihin ja elokuun alussa jatkuu taas lomailu.

Ihan salaa ja hiljaa voin myöntää, että olen juuri nyt aika poikki. Tuli vielä kaiken lisäksi vähän kiire saada kaikki tehdyksi ennen lomalaitumille kirmaamista, joten vetäsin tässä viime viikolla sitten vielä kunnon paniikkispurtit, jossa yhdistin huonon nukkumisen työtehon radikaaliin nostamiseen. Ei siitä sen enempää, varmaan sanoo järkikin, ettei ollut mikään kovin onnistunut kokeilu. Se ainoa hyvä puoli oli se, että rästilistani lyheni huomattavasti eli voin nyt ihan oikeasti keskittyä vain lomailuun. Mulla siis pärähtää heti loman jälkeen päälle ne vuoden toiseksi isoimmat työkiireet, joten jos en olisi nyt saanut kaikkea tehdyksi, niin heinäkuussa sitä vasta sitten kusiset paikat olisikin.

Mutta joo, tällä stressi- ja unitaustalla se töiden paahtaminen hullunkiilto silmissä ja ilman juuri mitään taukoja ei todellakaan ole mikään hyvä vaihtoehto, ei kannata kokeilla. Nyt on kroppa ihan sekaisin. Pidin tuossa vielä muutamat viime viikot mielenosoituksellisesti vähän taukoa iltarutiineistani, kun en vaan jaksanut, ei yhtään huvittanut, enkä saanut niillä hommaa toimimaan, joten sehän se tietysti vielä pahensi kaikkea entisestään. Nyt on rutiinit taas käytössä, mutta tilanne ehti ilmeisesti päästä jo sellaiselle tasolle, ettei sitä enää ihan kerrasta korjatakaan. Tässä yhtälössä siis nukahtaminen on vaikeaa, aamuneljän heräilyt kovinkin tuttuja ja aamulla sitä sitten ollaan taas ihan silmät ristissä. Tietysti tilanne ei ole syntynyt ihan vaan päivässä tai kahdessa niin ei se siinä ajassa myöskään korjaannu. Uskon kyllä vakaasti, että kunhan vaan tekee määrätietoisesti töitä asiansa eteen, niin kyllä ne tuloksetkin sieltä sitten tulevat. Eihän tämä mitään kivaa ole, mutta on tästä suosta ennenkin selvitty.

Iltarutiinit tällä hetkellä ovat:
- tietokone ja tv kiinni klo 19
- rauhallinen 20-30 min iltakävely
- valojen himmennys sopivaan aikaan illasta
- rentoutusharjoitus
- magnesium + parit muut lisäravinteet

Lisäksi käytän tällä hetkellä melatoniinia, josta on kyllä tarkoitus päästä heti eroon, kunhan tilanne vaan antaa myöten.