Matkan kohokohdaksi muodostui yllättäen iloinen reippailu Tukholmassa. Suunnistimme kartta kourassa ihan kävellen Siljan satamasta keskustaan, aikaa kului vajaa tunti. Ja olin huisin ylpeä itsestäni, kun selvisin kuuden tunnin maissaoloajasta ihan puhtaasti ruotsilla. Päätin olla rohkea ja syöksyä suoraan epämukavuusalueelle eli unohtaa hetkeksi englannin ja päättäväisesti vaan tunkea itseäni tilanteisiin, joissa joudun ruotsilla pärjäämään. Siis niin kivaa, tuli itse asiassa todella rohkaistunut fiilis, kun huomasi tulevansa ihan ymmärretyksi ja sai aina juuri sitä, mitä siinä vähän niinkuin kuvitteli tilaavansakin. Ostelin hienosti metrolippuja, tilasin ruokaa kahvilassa ja kävin kirjakaupan myyjän kanssa keskustelua siitä, minkälainen kirja tässä nyt kannattaisi ostaa.
Jei, ihana miniloma!
Jos olen tänä syksynä jotain tehnyt, niin ainakin loikkaillut sinne omalle epämukavuusalueelleni niin monta kertaa, ettei sormet enää edes riitä laskemaan. Mitä useammin sitä tekee, sitä luontevammaksi se muodostuu ja sitä helpommalta ja kivemmalta se aina tuntuu. Jollain tavalla sitä jopa ihan huomaa etsivänsä niitä tilanteita, missä riman voisi ylittää edes hieman korkeammalta kuin yleensä. Ja jos joku uusi juttu joskus vähän ahdistaa tai tuntuu pelottavalta, niin aika hyvin sitä pystyy huijaamaan itsensä mukaan kaikenlaiseen ihan vaan perustelemalla, että noniin, just sen takia, kun tämä ei nyt tunnu ihan luontevalta, niin just sen takia tätä täytyy kokeilla, että tämä on nyt vaan sitä epämukavuusalueelle menemistä, ei mitään sen kummempaa.
kuva täältä.
