Isoja ajatuksia

Huhhui, vissiin olisi taas korkea aika vähän kirjoitella ajatuksia paperille. Piti ihan luntata, mistä olen viimeksi kirjoittanut, sen verran siitä on jo aikaa. Meno tosiaan on ollut nyt töiden puolesta aika haipakkaa enkä ole vaan yksinkertaisesti jaksanut enkä kyennyt miettimään mitään muuta kuin sitä ihan perusarjesta selviytymistä kaupassakäynteineen ja ajoissa nukkumaan menemisineen. Pahimmillaan tein siis sellaista 14-tuntista päivää ja olin kotona vasta joskus klo 22 jälkeen, joten blogisaamattomuus minulle suotakoon.

Työrupeama on ollut raskas ja voin myöntää ihan suoraan, että olen ollut aika poikki ja miettinyt myös paljon sitä, onko tässä touhussa ylipäätään mitään järkeä. Kehoni reagoi herkästi stressiin ja sitten kun sitä stressiä ja kiirettä kannetaan muutaman kuukauden aikana niskaan ihan tuhottomat määrät ja vielä jatkuvalla syötöllä, ilman että edellisestäkään ehtii vielä toipua, niin siitä alkaa se hauskuus olla jo aika kaukana. Työ kun siis itsessään on kivaa ja koen edelleenkin olevani oikealla alalla, mutta toisaalta olen myös vahvasti sitä mieltä, että kun minulla on vaan tämä yksi keho ja terveys, niin niiden kanssa ei juuri paranisi lähteä leikkimään.

Hehkutin taannoisessa postauksessa  sitä, kuinka tilinpäätöksen tekeminen on ihan oma projektinsa ja vaikka se on rankkaa, niin silti siihen suhtautuu jollain tapaa intohimoisesti eikä se ylitöiden paiskiminenkaan haittaa. No, täytyy sanoa, että moni asia on nyt toisin kuin viime vuonna. Oma ajatusmaailmani on vuodessa pyörähtänyt 180 astetta ympäri ja siinä missä vielä viime vuonna olisin vain tyytynyt vallitseviin olosuhteisiin ja kieltäytynyt uskomasta, että kuljen polkua, jonka tienhaaran toisessa kyltissä väistämättäkin tulee jossain kohtaa lukemaan burnout ja toisessa muuten vaan stressi ja ylityöllistyminen, niin nykyään se oma hyvinvointini on minulle niin tärkeää, että en ole enää valmis tyytymään ihan mihin tahansa.

Meri

Toisaalta, vaikka olenkin ollut väsynyt ja kaikkeni antanut, niin nykyään minulla sentään on paremmat työkalut stressin käsittelyyn. En ole raskaan työpäivän jälkeen lösähtänyt sohvalle karkkipussi kourassa, katsonut lohdutuksena telkkaria jonnekin puolilleöin ja ollut seuraavana aamuna entistä väsyneempi, vaan olen tehnyt sitä, mikä on tuntunut parhaalta eli yrittänyt oikeasti pitää huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnista esimerkiksi syömällä hyvin ja laadukkaasti sekä panostamalla nukkumiseen. Vapaa-ajasta voin hetkellisesti luopua, mutta unen pituudesta en ole valmis antamaan periksi piiruakaan.

Selkäni on ollut nyt aika huonossa kunnossa kaikesta tästä istumisesta, liikkumattomuudesta ja stressistä, joten olenkin viime viikkojen aikana käynyt vähän tehostetummalla tahdilla kiropraktikolla helpottamassa selän tuskaa ja sitä kautta myös omaa oloani. Liikkumisen suhteen en ole ottanut nyt mitään stressiä, olen tehnyt sen, minkä olen ehtinyt ja jaksanut ja tyytynyt siihen ilman pienintäkään huonoa omaatuntoa. Niitä suuria urheilusaavutuksia ehtii tehdä sitten keväämmälläkin, nyt on tärkeämpää keskittyä tähän hetkeen ja pitää pakka kasassa. Työpäivän aikana on kätevä välillä käydä vähän pyörittelemässä paikkoja tai vaikka venyttelemässä ja pomppimassa, että veri vähän kiertää, eikä vaan juurru takapuolestaan siihen toimistotuoliin kiinni. Istuminen kun ei kropalle kuitenkaan loppupeleissä hirveän hyvää tee. Salillakin olen käynyt muutaman kerran ja eilen jumppailin ihan vaan kotona Annen tekemän uuden hienon kehonhuolto-ohjelman innoittamana. Viikko sitten ehdin lisäksi ihan ulos asti reippailemaan, kävin tuolla metsän keskellä kävelemässä ja vetämässä vähän sprinttejä. Kerran vetäsin komeasti myös naamalleni, kun askel osui hieman harhaan lumen alla piilossa olleesta pitkospuusta. Kuvat ovat juurikin tuolta lenkiltäni, sää oli niin huippu, että reissusta tuli kaikin puolin ihan mahtava fiilis.

Ensi viikolla meno jatkuu vielä hetken kiivaana ja helpottaa siitä sitten pikkuhiljaa. Tämän projektin osalta siis. Kiire itsessään ei sinänsä helpota, se muuttaa vain muotoaan, koska seuraavaksi pitää ryhtyä tekemään kaikkia niitä hommia, jotka ovat tämän kiireellisemmän tehtävän takia vähän jääneet jalkoihin ja taka-alalle. Eli jos nyt yritän itseäni ja teitä huolestuneita lohduttaa, niin kyllä tämä toukokuuhun mennessä helpottaa.